| |
| Ajankohtaista: [2009] [2010] |
| Ajankohtaista 2008 |
| |
| |
Ja niin vuosi vaihtui. |
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
| |
|
 |
|
Ojantakasen
Jouluaatto |
|
 |
|
Sekä pieniä ja isoja lapsia jännitti ihan oikeasti.
Onneksi kukaan ei ollut tuhma ja kaikki saivat lahjoja.
|
|
| "Onkos täällä kilttejä lapsia?" |
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
06.09.2008 Oulun Äimäraution
V75-ravit Vietimme mukavan lauantain nuorten kanssa seuraamalla Oulun V75 raveja paikan päällä. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, samoin oli nuorten ja myös aikuisten tunnelma. Nuoret saivat pelata totoa pienellä panoksella, mikä toi lisäjännitystä päivään. Omaa hevosta kannustettiin voittoon asti ja voitolla sai ostaa karkkia. Myös pettymyksen säveliä oli ilmassa, kun veikattu hevonen jäikin pään mitalla toiseksi. Mutta pieni takaisku ei menoa haitannut vaan innolla jatkui ravien seuraaminen. Ojantakanen oli sponsorina näissä raveissa ja niinpä yksi lähtö olikin Ojantakasen lähtö. Voittaja sai Ojantakasen loimen ja loimitukseen mukaan pääsi muutama nuori kasvatusjohtajan seuraksi. Olihan se jännittävää, kun ympärillä pyöri valtakunnan tv-toimituksen väkeä ja lehtimiehiä. Jännityksestä huolimatta kaikki sujui hyvin ja telkkarista illalla katsottiinkin tapahtumien kulkua huumorimielellä. |
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
04.09.2008
Perhekodin pitkäaikaiset yhteistyökumppanit,
psykiatrit Erkki ja LeenaVäisänen olivat viimeistä kertaa käymässä Ojantakasella työn merkeissä.
Nuoret olivat tehneet kiitokseksi ja jäähyväislahjaksi kauniin kortin ja akvaariotaulun.
Erkille ja Leenalle toivotettiin nautinnollisia eläkepäiviä, sen he ovat ehdottomasti ansainneet. |
 |
|
|
|
|
|
| |
|
|
 |
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Poikien kalastusretki Varanginvuonolle 10-13.7.2008 |
|
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Kuusi poikaa ja kaksi miestä rentoutuivat kalastuksen merkeissä hyttysten valtakunnassa. Kalaa tuli ämpäritolkulla; turskaa, seitejä ja kissakaloja.
Matkaan mahtui kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, kuten esimerkiksi vuorovesi-ilmiö, joka aiheutti rantaan jätetyn veneen nousun täysin kuivalle maalle. Karmean ja pelottavan näköisen kissakalan veneeseen nosto meinasi aiheuttaa veneestäpaon keskellä vuonoa.
Maisemat olivat komeita ja sää pääsääntöisesti suosi. Jylhät maisemat ja karut vuonot saavat meikäläisistä varmasti uudestaankin vieraita. |
|
| |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
| |
|
Tyttöjen kesäretki Ranuan eläinpuistoon 1.7.2008 |
|
|
|
|
|
|
|
| |
|
Sää suosi matkantekoa Ranualle ja takaisin, aurinko paistoi täydeltä terältä. Eläinpuistossa sitten pideltiin sadetta milloin minkäkin kopin alla. Lähes kaikki puiston asukit tuli nähtyä, karhut sekä jääkarhut jopa esiintyivät yleisölleen. Sudenpentuja ei nähty, harmi! Hauskaa oli ja nuoriso oli innoissaan! |
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| |
Huvitteluretki Ouluun Suomen Tivoliin 15.6.2008 |
|
|
|
|
| |
Autolastillinen enemmän tai vähemmän lapsenmielisiä lähti sunnuntaipäivän viettoon Suomen Tivoliin Ouluun. Jälleen sää suosi; vettä satoi lähes koko päivän, mikä ei ihme kyllä menoa hidastanut. Kaikki vehkeet ja vemputtimet tuli toimestamme kokeiltua, painekattila ehkä turhankin monta kertaa. Hauskaa oli ja uni tuli illalla kyselemättä! |
|
| |
|
 |
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
Perhekodin uusi hevosenvalmentaja Esa Aronen alkaa niittämään satoa. Esa kävi tekemässä ansiokkaan reissun Tampereella ori Super Flintan kanssa. Ja voitto kotiin, oikein pokaalin kera. Oheisesta linkistä voit nähdä Flintan upean juoksun pitkän tauon ja sairasloman jälkeen.
Katso Super Flintan juoksu Tampereella |
|
| Ojantakasen perhekoti American Car Show:ssa |
| |
Vierailimme Oulussa järjestetyssä American car show:ssa 4.5.08. Näytteillä oli useita kymmeniä amerikanrautoja sekä lukuisa määrä moottoripyöriä, lähinnä edustettuna olivat Harley Davidsonit. Niin autot kuin pyörätkin oli viimeisen päälle laitettu ja katsojan silmille todellinen nautinto. Moottoripyörien tankit oli mielikuvituksellisesti maalattu ja kuvitettu. Nuoret olivat tosi innoissaan tapahtumasta. Autoja ja pyöriä katseltiin antaumuksella useampaan kertaan ja hienoimman auton valintaan käytettiin runsaasti aikaa. Muutamalle valinta tuotti päänvaivaa, mutta osalle ykkösauto oli selvillä heti. Hieman jäi niin nuoria kuin aikuisiakin harmittamaan, että autojen kyytiin ei päässyt. Ehkä joskus toiste sitten.. Näytteillä oli myös paljon oheistavaraa ja ostettavaa olisi löytynyt jokaiselle. Printtipaidat, aurinkolasit yms. kiinnostivat kuin myös muut vaatteet. Silti, säästäväisyys kunniaan ja pääosin nautimme pelkästä silmänruoasta. |
 |
|
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
Tapahtumapäivän kruunasi lämmin ilma ja auringonpaiste sekä kaikkien iloinen mieli. Tällaisia yhteisiä reissuja ilman minkäänlaisia kommelluksia on ilo järjestää useamminkin. |
| |
 |
|
|
Ravirintamalla tapahtuu |
| |
Oulun Äimäraution V75-raveissa 03.05.2008 oli myös Ojantakasen hevonen kilpailemassa.
Ilma oli mitä mainioin, melkein hellesää, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Taisipa joku tyttö ja aikuinenkin hipiänsä polttaa ensimmäien kerran tälle kesälle. Goor Du Ling oli huisin hyvä ja juoksi oman ennätyksensä 15,1 ake.
Ohessa video pronssidivisioonasta, jossa "Göran" juoksi. Sen katsoessaan pääsee hiukan ravitunnelmaan mukaan.
Katso Goor Du Lingin juoksu
|
|
| Vappupäivää vietimme perhekodilla skootterilla ajellen, lämpimästä ilmasta nautiskellen ja Rantsussa saunoen. |
| |
 |
|
Perinteinen Luja Cup sählyturnaus 20.04.2008 Ylivieskassa
Ylivieskassa pelattiin perinteinen Luja ry:n sählyturnaus. Kuten kuvasta näkyy osallistujamäärä oli melkoinen. Osanottajia oli Siikajoen nuorisokodista, Jokilaakson perhekodista, Himaharjun perhekodista sekä Ojantakasen perhekodista. Yhteistyö sujui tosi hyvin, tunnelma oli kannustava ja iloinen. Nuorista oli mukava tavata toisiaan.
Ensi vuonna tavataan taas samoissa merkeissä. |
| |
 |
|
 |
Perhekodin nuorten yhteinen, pitkäaikainen kummipoika Angel Kolumbiasta saa taas kerran kirjeen täältä pohjoisesta. Jalkapallosta tykkäävä Angel näkee varmaan elämänsä ensimmäisen kerran lumijalkapalloilua. Kolumbialainen kummipoika avartaa hyvinvoivien nuortemme maailmankatsomusta. Euro per nuori per kuukausi ei ole meidän nuortemme kuluissa mitään, mutta Angelille se merkitsee paljon. |
|
| 22.3.2008 Pääsiäinen |
| |
Pääsiäislauantaina teimme perhekodin nuorten kanssa reissun Ouluun Tietomaahan.
Tietomaassa kiertilimme kaikki mahdolliset kohteet ja mm. tanssipeli pisti jalat heilumaan. Jätti dinosaurus-elokuva perehdytti meidät hieman isompien eläinten maailmaan. Virtuaalinen vuoristorata oli niin aidontuntuinen, että se piti kokea uudenmankin kerran. Neljän tunnin kiertelyn jälkeen; tyytyväisinä Tietomaan antiin lähdimme ajelemaan kohti Kempeleen Zeppeliiniä pizzeriaan syömään iltapalaa.
Kaikin puolin siisti päivä niin ohjaajillekin kuin nuorillekkin. |
|
 |
|
Ojantakasen perhekodin yhteinen nuorten vapaapäivä ja aikuisten tyky-päivä. |
| |
 |
|
Kasvatusjohtaja järjesti yllättäen keskellä viikkoa koko porukalle yhteisen laskettelureissun Puolangan Paljakkaan. Linja-autossa oli tunnelmaa mennen ja tullen. Rinteessä sai lasketella niin paljon kuin jaksoi ja maittava lounas nautittiin rinneravintolassa. Eipä voi paljon paremmin työ/koulupäivää viettää. |
| |
 |
| |
| |
|