KOTIKOULU Perhekodin kotikoulu toimii Vornan kylän entisessä koulussa.
Kotikoulussa opetuksesta vastaa kokenut Siikalatvan kunnan opettaja Raimo Viitanen. Opetusta annetaan niin ala-kuin yläasteen oppilaille.
Vornan kotikoulun ja Siikalatvan kunnan peruskoulun yhteistyö on sujunut saumattomasti melkein kahden vuosikymmenen ajan.
Jokainen perhekotiin tuleva nuori käy ensin kotikoulujakson, jonka jälkeen on mahdollisuus siirtyä kylän kouluun ns. normaaliopetuksen pariin. Pieni osa nuorista suorittaa peruskouluopintonsa yksinomaan kotikoulussa.
Kotikoulussa keskitytään aluksi myös sosiaalisten taitojen ja hyvän käytöksen hallintaan. Peruskoulussa syntyneet mahdolliset teoria-aukot paikataan ja uutta opetetaan. Nuoren saavutettua ikätasonsa niin käytöksessä kuin kouluaineiden hallinnassa, hän voi siirtyä kunnan peruskouluun.
Motot: "Opiskelu ei ole aikaurheilua" ja "Oppimisvaikeuksista pääsee kovalla työllä" luovat pohjaa hyvälle kotikouluopetukselle.
|